fbpx

etätyö

Stockholm-sky

Työtä ja huvia – pyrähdys Tukholmassa

Tuotteen etsinnän teoria on nyt melkein hallussa, mutta käytännön työhön tuli pikkasen viivästystä, koska Tarja ei ole saanut asennettu tarvittavia työkaluja koneeseensa (johtuen koneen asetuksista). Mennyt viikko on tästä huolimatta ollut vauhdikas ja mielenkiintoinen, koska olimme yhdessä reissussa viime viikonloppuna Tukholmassa. Anne ehdotti vähän aikaa sitten, että jos menisi käymään Tarjan luona Espanjassa koulun syysloman aikaan. Mutta Tarjalla olikin muita suunnitelmia. Itsensä kehittäminen Meillä on molemmilla suuri halu kehittää itseämme koko ajan. Siihen löytyy erilaisia kanavia. Anne kuuluu mm. Yrittäjät-järjestöön,…

Read More
antazon-pala-kerrallaan-shane-hauser

Suuret suunnitelmat – pala kerrallaan

Suunnitellen kohti päämäärää Olemme molemmat työskennelleet vuosikausia suurissa yrityksissä, joten olemme tottuneet kvartaalitalouteen sekä erilaisten suunnitelmien tekemiseen. Meille oli luontevaa yrityksen alkumetreistä lähtien alkaa järjestelmällisesti suunnitella sekä yrityksen talousasioita että tekemistä. Olemme molemmat myös käyneet lukuisia kursseja, joissa opetetaan miten suunnitelmia on järkevää tehdä, miten niitä seurataan ja tarvittaessa tehdään korjaavia toimenpiteitä. Ensin määrittelimme yrityksemme neljä aihepiiriä, johon keskitymme. Sen jälkeen määrittelimme kullekin aihepiirille vision eli mihin pyrimme 10 vuoden tähtäimellä. Sen jälkeen määrittelimme toimenpiteet, joita tekemällä visiomme toteutuu. Tässä…

Read More

Mistä kaikki alkoi?

Antazon Ltd Oy perustettiin 15.8.2018 Helsingin Vallilassa Sushi-ravintolassa. Mutta mitä tapahtui sitä ennen? Yrityksen perustajat Anne ja Tarja ovat tunteneet toisensa jo 2000-luvun alusta lähtien. Molemmat ovat työskennelleet kansainvälisessä yrityksessä pitkään. Annen ura päättyi yt-neuvotteluiden seurauksena kesällä 2016, eteen tuli uuden alun paikka. Anne kävi start up -koulutuksen ja päätti perustaa yrityksen. Ensimmäisenä vuotena yrittäjänä Anne pyöritteli eri ideoita, mutta mikään ei tuntunut ”siltä oikealta”. Tammikuussa 2018 Anne kävi kahden kuukauden Marko Pyhäjärven verkkokauppakurssin, sen päätteeksi hän perusti verkkokaupan. Heti…

Read More
Antazon Ltd Oy

Ilmalankatu 2 C
00240  HELSINKI, FINLAND
Business ID: 2932105-1

Tarja Laine

CEO
tarja.laine@antazon.com
+358 40 515 3626

Anne Wuokko

Chairwoman of the board
anne.wuokko@antazon.com
+358 40 530 2589